Logo [Lounakirjastot]

 
 
 
 
  • In English
  • Suomeksi
 

HETKIÄ KIRJASTOSSA - tunnelmapaloja louna-kirjastojen arjesta

Lukuhaasteesta intoa lukemiseen

16.02.2018

Vuodenvaihteessa julkaistiin kirjastoissa ja kirjablogeissa taas monenlaisia lukuhaasteita. Suomalaisista lukuhaasteista suosituin ja tunnetuin lienee pääkaupunkiseudun kirjastojen järjestämä kaikille avoin Helmet-lukuhaaste, joka julkaistiin tänä vuonna jo neljättä kertaa. Haasteen suorittaakseen tulee vuoden aikana lukea 50 kirjaa haastetta varten laaditun listan mukaan. Jos oma into ja aika eivät riitä ihan koko lukuhaasteen suorittamiseen, voi listalta hyvin suorittaa vain haluamansa kohdat. Helmet-lukuhaasteesta julkaistiin myös lapsille ja nuorille suunnattu versio Pieni Helmet-lukuhaaste, jossa hommasta selviää lukemalla 25 kirjaa. Se sopii hyvin myös suoritettavaksi lapsen kanssa yhdessä vaikkapa iltasatukirjoilla.

Aiempina vuosina olen tyytynyt seuraamaan lukuhaasteiden suorittamista sivusta, mutta tänä vuonna päätin osallistua itsekin Helmet-lukuhaasteeseen. Yllätyksekseni olen onnistunut lukemaan jo näin helmikuussa haasteen kirjoista peräti viidenneksen! Osa listan kohdista tuntuukin helpoilta (Kirjassa on lemmikkieläin, Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta…), toiset kohdat taas aiheuttavat enemmän päänvaivaa. Itseäni kauhistuttaa esimerkiksi haasteen kohta Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Blääh, kuulostaa tylsältä! Lukuhaasteen parhaita puolia tosin taitaa olla juuri se, että haaste yllyttää lukemaan myös sellaisia hienoja kirjoja, joihin ei muuten tulisi tartuttua.

Lukuhaasteessa viehättää myös ennen muuta lukemisen yhteisöllisyys. On hauskaa miettiä kaverin kanssa, mitä mihinkin kohtaan voisi lukea. Jos lukuhaasteen suorittajia ei löydy omasta lähipiiristä, voi lukuvinkkejä ja
-kokemuksia hyvin vaihtaa myös lukuhaasteen aktiivisessa Facebook-ryhmässä.

Helmet-kirjastot julkaisivat muuten tänä vuonna myös musahaasteen, joka kannustaa kuuntelemaan monipuolisesti musiikkia myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Meidänkin kotimökissä on musahaasteen ansiosta pauhannut tänä talvena niin oopperoiden alkusoitot kuin 80-luvun listahitit.

Seinäjoen kaupunginkirjasto puolestaan julkaisi oman Kirjastohaasteensa, joka kannustaa lukemisen lisäksi muutoinkin käyttämään kirjastoa aktiivisesti ja monin eri tavoin. Haastekohtia saa suoritettua esim. pelaamalla kirjastossa, katsomalla kirjastosta lainatun elokuvan tai osallistumalla johonkin kirjaston järjestämään tapahtumaan. Kiva idea!  

Lukuhaasteisiin sopivien kirjojen etsimisessä, ja etenkin haasteen osion Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja suorittamisessa, me Louna-kirjastojen henkilökunta autamme tosi mielellämme. Toivotan kaikille innostunutta ja ennakkoluulotonta lukuvuotta 2018!

Meeri Humppilan kirjastosta

Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


Juhlitaan 100-vuotiasta Viroa

13.08.2018

Lue lisää »


Pertun päivät 20 - 26.8.2018

23.07.2018

Lue lisää »


Kesätekemistä kirjastosta

06.07.2018

Lue lisää »


Työssäoppimassa kirjastossa

20.06.2018

Lue lisää »


Kirjat ja internet ovat toisiaan täydentäviä tiedonlähteitä

08.06.2018

Lue lisää »


Runo elää kirjastossa

25.05.2018

Lue lisää »


TET-harjoittelu kirjastossa

11.05.2018

Lue lisää »


Mikä GDPR?

27.04.2018

Lue lisää »


Lukuviikon lyhyet

17.04.2018

Lue lisää »


Elokuvia kirjastosta

29.03.2018

Lue lisää »


Lukukoira Forssan kirjastossa

15.03.2018

Lue lisää »


Ypäjänkylän lainausasema 1892-2017

02.03.2018

Lue lisää »


Omassa kirjastossa ja vähän muuallakin

05.02.2018

Lue lisää »


Kokoonnutaan kumppanuuspöytään - ideoidaan kirjasto paremmaksi

19.01.2018

Lue lisää »


Uutta musiikin streaming-palveluun

05.01.2018

Lue lisää »


Uuteen vuoteen, uuteen järjestelmään

22.12.2017

Lue lisää »


Kohti joulua

08.12.2017

Lue lisää »


Louna-kirjastot uusivat tietojärjestelmänsä

17.10.2017

Lue lisää »


Eläinten viikolla luetaan eläinkirjoja

02.10.2017

Lue lisää »


Hel-YA -kirjallisuustapahtuma reportaasi

29.08.2017

Lue lisää »


Pertun päivät 14 - 20.8.2017

18.08.2017

Lue lisää »


Onko sinulla jotain näytettävää?

04.08.2017

Lue lisää »


Satusuunnistusta kirjastossa

21.07.2017

Lue lisää »


Kuuntelemalla kirjojen maailmaan

07.07.2017

Lue lisää »


Terveisiä Kirjastopäiviltä!

20.06.2017

Lue lisää »


TET-harjoittelu Ypäjän kirjastossa

12.06.2017

Lue lisää »


Heinähattu päähän ja kirja käteen

30.05.2017

Lue lisää »


Kirjailija kävi kylässä

11.05.2017

Lue lisää »


Kevät!

13.04.2017

Lue lisää »


TET- viikko Ypäjän kirjastossa

31.03.2017

Lue lisää »


Vinkkejä vertaisilta

20.03.2017

Lue lisää »


Mikä on kirjasto?

03.03.2017

Lue lisää »


Klassikoiden juhlaa

03.02.2017

Lue lisää »


Lukuseikkailuun vuonna 2017!

16.01.2017

Lue lisää »


Joulurauhaa kirjastosta

21.12.2016

Lue lisää »


Pelipäivänä viihtyy koko perhe

01.12.2016

Lue lisää »


Kuka pelkää e-kirjaa?

10.11.2016

Lue lisää »


Oppia ikä kaikki

31.10.2016

Lue lisää »


Muistatkos tätä?

06.10.2016

Lue lisää »


Kirjavinkkaus?

14.09.2016

Lue lisää »


”Otin sen videolle” ̶ tervetuloa digitoimaan

26.08.2016

Lue lisää »


Syksyn lehtiä...

18.08.2016

Lue lisää »


Mitä lapset lainaavat kesällä?

20.07.2016

Lue lisää »


Kesäpuuhaa kirjastossa

08.07.2016

Lue lisää »


Lukeminen kannattaa aina!

20.06.2016

Lue lisää »


Kirjasto kuuluu kaikille

10.06.2016

Lue lisää »


Sanataidesirkusta kirjastossa

26.05.2016

Lue lisää »


Äänikirjat - lukuelämyksiä työmatkalle tai kotitöitä vauhdittamaan

13.05.2016

Lue lisää »


Uusia tuulia Louna-kirjastojen musiikkikokoelmassa

02.05.2016

Lue lisää »


Onko aika ajanut kirjasarjojen ohi?

12.04.2016

Lue lisää »


Kirjaleikin taikaa

01.04.2016

Lue lisää »


Sisustusvimma

18.03.2016

Lue lisää »


Tätä en kyllä olis itse valinnut!

04.03.2016

Lue lisää »


Tempaudu mukaan lukemaan!

08.02.2016

Lue lisää »


Kannet esiin!

22.01.2016

Lue lisää »


Kansiokaupalla paikallishistorian havinaa

04.01.2016

Lue lisää »


Kirjailijavierailut Tammelan alakouluilla

23.12.2015

Lue lisää »


Työssäoppimassa kirjastossa

03.12.2015

Lue lisää »


Leluelämää kirjastossa

20.11.2015

Lue lisää »


Kirjasto vaikuttaa!

06.11.2015

Lue lisää »


Kirjastoautopysäkki kotiportille? Jee! Mahtavaa!

16.10.2015

Lue lisää »


Musiikkikirjastokoulutusta Hämeenlinnassa

06.10.2015

Lue lisää »


Korjataanko vai korvataanko?

15.09.2015

Lue lisää »


Kirjaston ja koulun yhteistyötä

01.09.2015

Lue lisää »


Lukudiplomi uudistuu pian!

14.08.2015

Lue lisää »


Kesäisiä hetkiä Viipurin kirjastossa

10.07.2015

Lue lisää »


Ikä ei ole este

26.06.2015

Lue lisää »


Aakkoset enemmän kuin tutuiksi

12.06.2015

Lue lisää »


Palautetta!

19.05.2015

Lue lisää »


Iloisia kirjasto- ja lukukokemuksia päiväkoti-ikäisille!

04.05.2015

Lue lisää »


Kirjastotädin keskiviikkopäivä

15.04.2015

Lue lisää »


Chattivihko, tuo entisajan email

19.03.2015

Lue lisää »


 
Sivua muokattu: 13.08.2018