Logo [Lounakirjastot]

 
 
 
 
  • In English
  • Suomeksi
 

HETKIÄ KIRJASTOSSA - tunnelmapaloja louna-kirjastojen arjesta

Syksyn lehtiä...

18.08.2016

Kirjastossa eletään juuri nyt sitä aikaa, kun seuraavan vuoden lehtitilaukset pitäisi tehdä. Lehdet kallistuvat koko ajan, määrärahat eivät kasva ja jotakin uutta olisi mukava aina lehtikokoelmaankin saada. Vaikea yhtälö!

Toki lehtiä lainataankin, mutta suurin osa lehdistä luetaan kirjastossa, ja niinpä niiden käyttöä on vaikea seurata. Siksi Louna-kirjastoissa tehtiin kesällä lehtikysely. Kyselyyn pystyi vastaamaan joko paperilomakkeella tai verkossa, vastausaikaa oli toukokuun lopulta kesäkuun loppuun. Toivoimme saavamme vastauksia kokoelman kehittämiseen: mitä lehtiä yleensä luetaan, miltä osin kokoelmaan ollaan tyytyväisiä, mitä uusia lehtiä toivotaan, miten e-lehdet tunnetaan jne.

Tässä kerrotaan tuloksista lähinnä Forssan näkökulmasta, valtaosa vastaajista kun oli forssalaisia. Kyselyssä arvioitiin lehtikokoelman riittävyyttä aiheryhmittäin asteikolla 1-4. Tyytyväisimpiä meillä oltiin mm. sanomalehtien ja naistenlehtien kokoelmiin (keskiarvo 3,4). Sanomalehtikokoelmamme onkin todella kattava, kun otetaan huomioon ePress-tietokannan sisältämät e-lehdet. ePress-tietokantaa voi käyttää kaikissa Louna-kirjastoissa ja se onkin tietokannoistamme ehdottomasti eniten käytetty.

Tyytymättömimpiä Forssassa oltiin seuraavien aihepiirien lehtikokoelmaan (keskiarvo alle 2,8) ja näitä toivottiin myös avovastauksissa:

  • vieraskieliset lehdet
  • tietotekniikkalehdet
  • matkalehdet

Forssan kirjastolle tulee useita vieraskielisiä painettuja aikakauslehtiä, mutta koska ne ovat kalleimpia lehtitilauksiamme, niiden määrää ei voi oikein lisätä. Louna-kirjastoissa käytössä olevassa PressDisplay-tietokannassa on yhä enenevässä määrin vieraskielisten sanomalehtien lisäksi myös aikakauslehtiä e-lehtinä. PressDisplay-tietokanta on lehtitietokannoistamme ainoa, jota voi käyttää myös kotikoneelta kirjautumalla kirjastokortilla palveluun.

Ehdotuksia uusiksi tietotekniikka- ja matkalehdiksi tehtiin vähän. Tietotekniikan lehdistä toivottiin esim. englanninkielisiä Mac-tietotekniikkaan liittyviä lehtiä, mutta tässäkin toivomme PressDisplay-tietokannan auttavan asiakasta. Matkalehtiä ilmestyy nykyään suomeksi tietojemme mukaan vain kaksi (ET Matkaopas ja Mondo), joten enempää niitä ei voi tilata.

Avoimissa lehtitoiveissa toivottiin lisää mm. askartelu- ja käsityölehtiä, erilaisia urheilulehtiä, erä- ja metsästyslehtiä sekä historiaa koskevia lehtiä. Toivottavasti nämä asiakkaat tuntevat eMagz-tietokannasta e-lehtenä löytyvät Fit-, Ase ja erä- sekä Suomen historia –lehdet. Yksittäisiä lehtiehdotuksia, jotka jo löytyvät e-lehtenä eMagz-tietokannasta olivat Apu, Koti ja keittiö, Luontaisterveys ja Oma aika. Myös eMagz-tietokantaa voi käyttää kaikissa Louna-kirjastoissa.

Kyselyssä kävi siis ilmi, että kaikissa Louna-kirjastoissa käytössä olevia e-lehtitietokantoja (eMagz, ePress ja PressDisplay) ei oikein tunnettu - tosin usein myös kerrottiin, että lehdet luetaan mieluimmin painettuna. Toivomme kirjastossa, että henkilökunnalta kysytään rohkeasti apua, jos e-lehdet kiinnostavat. On varmaan syytä lisätä tietokantojen markkinointia ja opastusta.

Kaikkia kyselyssä esitettyjä lehtitoiveita emme valitettavasti voi toteuttaa, useita saman tyyppisiä lehtiä emme juuri pysty tilaamaan. Muutamia uusia, toivottuja lehtiä on luvassa ensi vuoden alusta, joko painettuna tai e-lehtenä. Uusia lehtiä hankitaan lähinnä niistä aihepiireistä, joista lehtiä ei entuudestaan ole ja tiedotamme niistä vuodenvaihteessa.

Tavataan lehtihyllyillä!

Eija, Forssan kirjasto

Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


Heips!

09.11.2018

Lue lisää »


Mystery shopping -mitä se on?

26.10.2018

Lue lisää »


Lue jos uskallat!

05.10.2018

Lue lisää »


Puhutaanko kirjastoa?

28.09.2018

Lue lisää »


Liity mukaan Lukuliikkeeseen!

15.09.2018

Lue lisää »


ETTÄ LAPSET AHKERASTI LAINAISIVAT KIRJOJA

03.09.2018

Lue lisää »


Juhlitaan 100-vuotiasta Viroa

13.08.2018

Lue lisää »


Pertun päivät 20 - 26.8.2018

23.07.2018

Lue lisää »


Kesätekemistä kirjastosta

06.07.2018

Lue lisää »


Työssäoppimassa kirjastossa

20.06.2018

Lue lisää »


Kirjat ja internet ovat toisiaan täydentäviä tiedonlähteitä

08.06.2018

Lue lisää »


Runo elää kirjastossa

25.05.2018

Lue lisää »


TET-harjoittelu kirjastossa

11.05.2018

Lue lisää »


Mikä GDPR?

27.04.2018

Lue lisää »


Lukuviikon lyhyet

17.04.2018

Lue lisää »


Elokuvia kirjastosta

29.03.2018

Lue lisää »


Lukukoira Forssan kirjastossa

15.03.2018

Lue lisää »


Ypäjänkylän lainausasema 1892-2017

02.03.2018

Lue lisää »


Lukuhaasteesta intoa lukemiseen

16.02.2018

Lue lisää »


Omassa kirjastossa ja vähän muuallakin

05.02.2018

Lue lisää »


Kokoonnutaan kumppanuuspöytään - ideoidaan kirjasto paremmaksi

19.01.2018

Lue lisää »


Uutta musiikin streaming-palveluun

05.01.2018

Lue lisää »


Uuteen vuoteen, uuteen järjestelmään

22.12.2017

Lue lisää »


Kohti joulua

08.12.2017

Lue lisää »


Louna-kirjastot uusivat tietojärjestelmänsä

17.10.2017

Lue lisää »


Eläinten viikolla luetaan eläinkirjoja

02.10.2017

Lue lisää »


Hel-YA -kirjallisuustapahtuma reportaasi

29.08.2017

Lue lisää »


Pertun päivät 14 - 20.8.2017

18.08.2017

Lue lisää »


Onko sinulla jotain näytettävää?

04.08.2017

Lue lisää »


Satusuunnistusta kirjastossa

21.07.2017

Lue lisää »


Kuuntelemalla kirjojen maailmaan

07.07.2017

Lue lisää »


Terveisiä Kirjastopäiviltä!

20.06.2017

Lue lisää »


TET-harjoittelu Ypäjän kirjastossa

12.06.2017

Lue lisää »


Heinähattu päähän ja kirja käteen

30.05.2017

Lue lisää »


Kirjailija kävi kylässä

11.05.2017

Lue lisää »


Kevät!

13.04.2017

Lue lisää »


TET- viikko Ypäjän kirjastossa

31.03.2017

Lue lisää »


Vinkkejä vertaisilta

20.03.2017

Lue lisää »


Mikä on kirjasto?

03.03.2017

Lue lisää »


Klassikoiden juhlaa

03.02.2017

Lue lisää »


Lukuseikkailuun vuonna 2017!

16.01.2017

Lue lisää »


Joulurauhaa kirjastosta

21.12.2016

Lue lisää »


Pelipäivänä viihtyy koko perhe

01.12.2016

Lue lisää »


Kuka pelkää e-kirjaa?

10.11.2016

Lue lisää »


Oppia ikä kaikki

31.10.2016

Lue lisää »


Muistatkos tätä?

06.10.2016

Lue lisää »


Kirjavinkkaus?

14.09.2016

Lue lisää »


”Otin sen videolle” ̶ tervetuloa digitoimaan

26.08.2016

Lue lisää »


Mitä lapset lainaavat kesällä?

20.07.2016

Lue lisää »


Kesäpuuhaa kirjastossa

08.07.2016

Lue lisää »


Lukeminen kannattaa aina!

20.06.2016

Lue lisää »


Kirjasto kuuluu kaikille

10.06.2016

Lue lisää »


Sanataidesirkusta kirjastossa

26.05.2016

Lue lisää »


Äänikirjat - lukuelämyksiä työmatkalle tai kotitöitä vauhdittamaan

13.05.2016

Lue lisää »


Uusia tuulia Louna-kirjastojen musiikkikokoelmassa

02.05.2016

Lue lisää »


Onko aika ajanut kirjasarjojen ohi?

12.04.2016

Lue lisää »


Kirjaleikin taikaa

01.04.2016

Lue lisää »


Sisustusvimma

18.03.2016

Lue lisää »


Tätä en kyllä olis itse valinnut!

04.03.2016

Lue lisää »


Tempaudu mukaan lukemaan!

08.02.2016

Lue lisää »


Kannet esiin!

22.01.2016

Lue lisää »


Kansiokaupalla paikallishistorian havinaa

04.01.2016

Lue lisää »


Kirjailijavierailut Tammelan alakouluilla

23.12.2015

Lue lisää »


Työssäoppimassa kirjastossa

03.12.2015

Lue lisää »


Leluelämää kirjastossa

20.11.2015

Lue lisää »


Kirjasto vaikuttaa!

06.11.2015

Lue lisää »


Kirjastoautopysäkki kotiportille? Jee! Mahtavaa!

16.10.2015

Lue lisää »


Musiikkikirjastokoulutusta Hämeenlinnassa

06.10.2015

Lue lisää »


Korjataanko vai korvataanko?

15.09.2015

Lue lisää »


Kirjaston ja koulun yhteistyötä

01.09.2015

Lue lisää »


Lukudiplomi uudistuu pian!

14.08.2015

Lue lisää »


Kesäisiä hetkiä Viipurin kirjastossa

10.07.2015

Lue lisää »


Ikä ei ole este

26.06.2015

Lue lisää »


Aakkoset enemmän kuin tutuiksi

12.06.2015

Lue lisää »


Palautetta!

19.05.2015

Lue lisää »


Iloisia kirjasto- ja lukukokemuksia päiväkoti-ikäisille!

04.05.2015

Lue lisää »


Kirjastotädin keskiviikkopäivä

15.04.2015

Lue lisää »


Chattivihko, tuo entisajan email

19.03.2015

Lue lisää »


 
Sivua muokattu: 08.11.2018