Logo [Lounakirjastot]

 
 
 
 
  • In English
  • Suomeksi
 

HETKIÄ KIRJASTOSSA - tunnelmapaloja louna-kirjastojen arjesta

Työssäoppimassa kirjastossa

03.12.2015

Opiskeluni Keravan Keudan tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinnon koulutusohjelmassa on nyt loppusuoralla. Takana ovat jo kaikki kirjalliset oppimistehtävät sekä kaksi näyttötutkintoa: yhteinen ja valinnainen tutkinnonosa.

Olen opiskellut omaehtoisesti työttömyysetuudella ja työssäoppiminen Ypäjän kunnankirjastossa on ollut palkatonta, mutta erittäin antoisaa ja monipuolista. Tulin kirjastoon ensin tutustumaan työhön syksyllä 2013 ja varsinaiset opinnot ja työssäoppiminen alkoivat tammikuussa 2014. Toivon saavani tulevaisuudessa kirjastoalan töitä, pidän erityisesti asiakaspalvelusta ja kirjavinkkauksesta. Oma monipuolinen lukuharrastus ja elokuvaharrastus tukevat tätä työtä.

Olen kiitollinen, että olen päässyt osallistumaan henkilökunnan mukana moniin kirjastoalan koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Varsinkin kaunokirjallisuuden ja lastenkirjojen kirjaesittelyt olivat mielenkiintoisia.

Image

Pienessä kirjastossa harjoittelun suurin etu on, että saa tehdä kaikkia töitä ja osallistua kokoelman hoitoon sen kaikissa vaiheissa. Myös monenlaisten tapahtumien järjestelyissä mukana oleminen on ollut mielenkiintoista ja haastavaa. Muutamat vastaan tulleet tiedonhakutehtävät ovat muistuttaneet miltei salapoliisityötä. Olen pystynyt hyödyntämään aikaisempien opintojeni tietoteknistä osaamista tämän harjoittelun aikana. Toivon että tästä parin vuoden jaksosta Ypäjän kirjastossa on ollut hyötyä myös kirjaston henkilökunnalle.

Haikein mielin jätän kirjaston, mutta onneksi tänne pääsee aina asiakkaana palaamaan!

Sisko Ypäjän kirjastosta

Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


Hel-YA -kirjallisuustapahtuma reportaasi

29.08.2017

Lue lisää »


Pertun päivät 14 - 20.8.2017

18.08.2017

Lue lisää »


Onko sinulla jotain näytettävää?

04.08.2017

Lue lisää »


Satusuunnistusta kirjastossa

21.07.2017

Lue lisää »


Kuuntelemalla kirjojen maailmaan

07.07.2017

Lue lisää »


Terveisiä Kirjastopäiviltä!

20.06.2017

Lue lisää »


TET-harjoittelu Ypäjän kirjastossa

12.06.2017

Lue lisää »


Heinähattu päähän ja kirja käteen

30.05.2017

Lue lisää »


Kirjailija kävi kylässä

11.05.2017

Lue lisää »


Kevät!

13.04.2017

Lue lisää »


TET- viikko Ypäjän kirjastossa

31.03.2017

Lue lisää »


Vinkkejä vertaisilta

20.03.2017

Lue lisää »


Mikä on kirjasto?

03.03.2017

Lue lisää »


Klassikoiden juhlaa

03.02.2017

Lue lisää »


Lukuseikkailuun vuonna 2017!

16.01.2017

Lue lisää »


Joulurauhaa kirjastosta

21.12.2016

Lue lisää »


Pelipäivänä viihtyy koko perhe

01.12.2016

Lue lisää »


Kuka pelkää e-kirjaa?

10.11.2016

Lue lisää »


Oppia ikä kaikki

31.10.2016

Lue lisää »


Muistatkos tätä?

06.10.2016

Lue lisää »


Kirjavinkkaus?

14.09.2016

Lue lisää »


”Otin sen videolle” ̶ tervetuloa digitoimaan

26.08.2016

Lue lisää »


Syksyn lehtiä...

18.08.2016

Lue lisää »


Mitä lapset lainaavat kesällä?

20.07.2016

Lue lisää »


Kesäpuuhaa kirjastossa

08.07.2016

Lue lisää »


Lukeminen kannattaa aina!

20.06.2016

Lue lisää »


Kirjasto kuuluu kaikille

10.06.2016

Lue lisää »


Sanataidesirkusta kirjastossa

26.05.2016

Lue lisää »


Äänikirjat - lukuelämyksiä työmatkalle tai kotitöitä vauhdittamaan

13.05.2016

Lue lisää »


Uusia tuulia Louna-kirjastojen musiikkikokoelmassa

02.05.2016

Lue lisää »


Onko aika ajanut kirjasarjojen ohi?

12.04.2016

Lue lisää »


Kirjaleikin taikaa

01.04.2016

Lue lisää »


Sisustusvimma

18.03.2016

Lue lisää »


Tätä en kyllä olis itse valinnut!

04.03.2016

Lue lisää »


Tempaudu mukaan lukemaan!

08.02.2016

Lue lisää »


Kannet esiin!

22.01.2016

Lue lisää »


Kansiokaupalla paikallishistorian havinaa

04.01.2016

Lue lisää »


Kirjailijavierailut Tammelan alakouluilla

23.12.2015

Lue lisää »


Leluelämää kirjastossa

20.11.2015

Lue lisää »


Kirjasto vaikuttaa!

06.11.2015

Lue lisää »


Kirjastoautopysäkki kotiportille? Jee! Mahtavaa!

16.10.2015

Lue lisää »


Musiikkikirjastokoulutusta Hämeenlinnassa

06.10.2015

Lue lisää »


Korjataanko vai korvataanko?

15.09.2015

Lue lisää »


Kirjaston ja koulun yhteistyötä

01.09.2015

Lue lisää »


Lukudiplomi uudistuu pian!

14.08.2015

Lue lisää »


Kesäisiä hetkiä Viipurin kirjastossa

10.07.2015

Lue lisää »


Ikä ei ole este

26.06.2015

Lue lisää »


Aakkoset enemmän kuin tutuiksi

12.06.2015

Lue lisää »


Palautetta!

19.05.2015

Lue lisää »


Iloisia kirjasto- ja lukukokemuksia päiväkoti-ikäisille!

04.05.2015

Lue lisää »


Kirjastotädin keskiviikkopäivä

15.04.2015

Lue lisää »


Kirjavinkkauskierros Tammelassa

02.04.2015

Lue lisää »


Chattivihko, tuo entisajan email

19.03.2015

Lue lisää »


Kaunon päivää

24.02.2015

Lue lisää »


Kevättä kohti

28.01.2015

Lue lisää »


 
Sivua muokattu: 29.08.2017